Katselen kattoon, ääniä kuuntelen.
Taas Rouva Ruusunen, selloaan soittaa.
Tunnen tän biisin, oon kuullut ennenkin.
Siihen on sanatkin joita mä en muista.
Hän yläkertaan, muutti asumaan.
Jälkeen sen Jokimaan, joka joutui linnaan.

Katselen kattoon, soittoaan kuuntelen.
Ja kuvittelen sen, mitä sillä on päällään.
Se on hieno nainen, Rouva Ruusunen.
Rauhaa saa mä en, häntä vain mietin.

Kerran me mentiin, hissillä kahdestaan.
Sillä muovikasseissaan, voita ja piimää.
Ja mä niin tahdoin, tunteenu tunnustaa.
Mut suustain tuli vaan, ett onks sulla kelloo?

Ja kusipäinen, on pieni äijä sen.
Herra Ruusunen, se pikku Hitler.
Sellainen nainen, ansaitsis parempaa.
Antaisin mitä vaan, sellainen nainen.

Mut vielä tää muuttuu.
Ensiksi tietenkin, työnnän sen Hitlerin, jätekuiluun
Ja Rouva R:n, sen mä vien etelään.
johonkin lämpimään, en säästä missään.

Mut ne sen kersat, ne saa jäädä pakkaseen.
Ne seiniin piirtelee, ja kusee hissiin.