Moonsorrow
Página inicial > M > Moonsorrow > Tradução

Raunioilla (tradução)

Moonsorrow


AOS PASSOS



prólogo


PARA O MUNDO


Debaixo da lua crescente

lá acumulado um sussurro com um fluxo distante.

Impaciente de batida de ondas

a costa chuva-chicoteada cansada.


Para longo o deserto debaixo do céu do norte

silencioso pode ter sido.

Só ressoado com uma respiração de vento.


A lança de um agüentar-caçador

se deite no chão por sua presa.

Esperando a chegada de uma arte.


Ainda ninguém previu o amanhecendo

e assim fixou outro dia.


Ouvindo o grito dos corvos

por todos os céus.

Veja como os deuses

de nossa queda mundial.


Está na hora da roda do sol

quebrar pelo fluxo de sangue.


Debaixo de tal cores

o percussor pisa à praia.

Por uma espada os companheiros dele nos saúdam,

ainda de liberdade eles podem falar.


Vestido em artigo de vestuário mais estranho

apertos aparentados reivindicados uma cruz de madeira.

Que força em lobos ele deseja domesticar.


A lança de um agüentar-caçador

agora se revoltado contra a língua da serpente.

Golpeando pelo coração vil.


Ainda nenhum herói subirá nas ruínas

e nossa canção pode vaguear com o vento.


Ouça a tristeza dos bosques

por todos os tempos conhecidos.

Pedras sagradas estão transtornadas

e o povo tão cansado.


Agulheta de aço desafia balanço

no colo de morte.

Falecimento nas mãos de deuses,

um nome merecedor sempre falado.


E lo! as tochas iluminaram carnagem ardente,

condenando todas as almas inocentes.

Como ouse eles nos roubam nossos deuses,

agora queda de milhares silencioso a assassinato.


Sinal do martelo no tórax de um guerreiro

ele batalha como um urso.

Com força de Ukko fundo no coração dele

o último homem pode cair agora.


ÀS RUÍNAS


epílogo




Raunioilla


RAUNIOILLA


ASKELMILLA


esinäytös


MAAILMALLE


Kuun vielä varttuessa

kulki kuiskaus päällä veen kaukaa.

Aallot levotonna löivät

vasten sateen pieksemää rantaa.


Kauan hiljaisia lienneet

salot alla pohjoisen taivaan.

Vain yksinäinen vire tuulen soi.


Keihäs karhunkaatajan

maassa saaliin vierellä vartoi

vaiti suurta laivaa saapuvaa.


Ei kukaan tiennyt nähdä sarastukseen

ja päivä laski taas.


Kuulkaa huuto korppien

halki taivaiden,

näin saapuu tuho jumalten

maailmaamme.


On tullut se aika jolloin auringon pyörä

veren vuodatuksesta katkeaa.


Liput kauniit liehuen

airut rantakiville astuu.

He miekoin meitä tervehtivät,

vapaudesta puhua saavat.


Loimet vieraat yllänsä

puiseen ristiin veriveli tarttuu.

Hän suden mahdin mielii taltuttaa.


Keihäs karhunkaatajan

vastaan käärmekieltä nyt nousee

ja iskee läpi kurjan sydämen.


Vaan eivät sankarit enää nouse raunioille

ja laulumme tuuli vie.


Kuulkaa suru metsien

halki aikojen,

on pyhät kivet kaadettu

ja kansa voipunut.


Valtaa kuoleman sylistä

uhmaa teräs välkkyen.

Tuoni käsissä jumalten,

maine miehen ikuinen.


Jo syttyvät nuo soihdut, ne ruumiit kärventävät

ja syyttömien sielut tuomitaan.

Kuinka riistävät he jumalat nyt viereltämme,

vaikenevat tuhannet edessä murhaajan.


Kirveenkuva rinnalla

karhun lailla taistellen,

Ukon voima sydämessä

vielä kaatuu viimeinen.


RAUNIOILLA


loppunäytös

Encontrou algum erro na letra? Por favor, envie uma correção >

Compartilhe
esta música

ESTAÇÕES
ARTISTAS RELACIONADOS