On yö ja lohduttomin hetki sen
mä hengitystäs’ kuuntelen
Voi tuota tukkihumalaa
tuosta toipuakseen täytyy viikko odottaa

En tiedä liekö tarkoitukses’ vaan
mulle jotain rakkaudesta opettaa
en tiedä, mut mä luulen kuitenkin
et’ oisin jotain oppinut mä varmaan paljon vähemmälläkin

Rakkaus on lahjomaton
sen eessä jokainen on alaston
se meidät eloon herättää
Voi, luoja, et’ se hyväillessään tekee kipeää

Kosketus sen on ihmeellinen
ja pelottava tuhovoima sen
Se jättää meidät syvään ikävään
mentyänsä siivoamaan verijälkiään

Ja silti mä oon valmis mihin vaan
että hetken tuntea sen saan
sietämään mä joudun oikkujaan
ja sen et’ se mua pitää tylsimpänä narrinaan

Mut’ narrihan mä oon jo vanhastaan
ja se opetti mut valehtelemaan
ja mä tapan, tottakai, jos tarvitaan
Sen vuoksihan mä elän, siis miks’ en olis valmis kuolemaan

Rakkaus on vähän sellainen
on pesemättä petivaatteet sen
Se huoneestaan on työläs tuulettaa
jos se sinne ehtinyt on käydä asumaan

Ja silti mä oon valmis koska vaan
noudattamaan vaivihkaista kutsuaan
vaik’ mä törmään siihen aina uudestaan
se totisesti liian usein turhaan lausutaan

Tää juttu on tällä hetkellä kaikkein vittumaisin.
Mutta jumalauta olen ihminen ja olemassa,
enkä mikään tyhmä joksi sinä taas usein tekeydyt.
Itelleni en voi tällä hetkellä mitään,
sillä sydän toimii aina nopeammin kuin järki.
Mutta se siitä. Syksyä sulle…

Mä kohta kirjeestäsi sätkän teen,
mut ensin luen sen vielä kerran uudelleen
Tuli tarttuu kuivuneeseen paperiin
Musta tuntuu et’ on hyvä et’ me silloin kerran tavattiin