Anttila nyt ampaisee ylös vuoteeltaan,
Aurinko on korkeella, kevättuuli lounaassa
Niityllä hän tanssii järin yöpaidassaan,
Lauluhunsa yhtyä saa kuka vaan.
Kuikkaemo uittaa jo untuvaisiaan,
Peipponenkin helskyttää riemulaulujaan,
Katso, kuinka kukkaakin monta on jo kevätniityllä,
Orvokki, lehdokki, vuokko ja moni muu.

Palttinainen paita se vain hulmuaa,
Anttila kun karvaisia kinttujaan viskoopi
Anttilalle auki on taivas ja maa,
Oravalle kuuseen hän näin huudahtaa:
"Tunnetko sä, Kurre, kuka tanssija on tää,
Kuule, käki kukkuu taas lempisävelmää,
Katso, väriloistossaan tervehtii jo kevätniityllä
Orvokki, lehdokki, vuokko ja moni muu."

Kukkasista kietoo nyt mies seppeleen,
Sen hän panee harmaaseen, pörröiseen päähänsä.
Laulaen hän tanssii taas perähuoneeseen,
Lapset ylös kirmaisten hokee äidilleen:
"Katso, isi tanssii, hän morsian on kai,
Mistä hän tuon hunnun ja kukkakruunun sai?
Noinko monta kukkaa jo puhjennut on kevätniityllä:
Orvokki, lehdokki, vuokko ja moni muu."

Anttila on vanha, mutta hän tanssii vain,
Häll' on paljon huolia ja rahat on tiukalla.
Harvoin saa hän huilia, työtä piisaa ain',
Millä tavoin pärjää, ei tiedetä lain.
Tietänee sen kuikka, joka saimen suulla sous',
Peippo sekä orava, joka oksallensa nous',
Tietäneet sen kukkaset, jotka loistavat kevätniityllä:
Orvokki, lehdokki, vuokko ja moni muu.