kun isÀt poikiaan laittaa nukkumaan. mun sÀngyn vieressÀ tyhjÀ tuoli ja kirja odottaa. vain pieni haava sieluun jÀÀ, jonka aika parantaa. mut tÀssÀ muistojen pÀivÀkirjassa ei loppua olekkaan. vaikka sattuu mÀ selaan vaan.
mÀ oon Aamu, joka itseÀÀn illaksi luulee mÀ oon kuiskaus joka ÀÀnensÀ huutona kuulee mÀ oon laine joka mereksi muuttuu jolta ranta puuttuu.
NÀÀ vuodet vierii vaan ja sydÀn melkein unohtaa EttÀ minkÀlaiselta pohjalta sitÀ oikein ponnistaa PitÀiskö kaappiin kurkistaa vai mennÀ pÀivÀ kerrallaan Ja olla tyytyvÀinen siihen mitÀ saa ja uskoo parempaan Kahden maailman vÀliin jÀÀn
mÀ oon Aamu, joka itseÀÀn illaksi luulee mÀ oon kuiskaus joka ÀÀnensÀ huutona kuulee mÀ oon laine joka mereksi muuttuu jolta ranta puuttuu.
PimeÀssÀ mÀ harhailen suuntaan jokaiseen Auringonnoususta itsellein suunnan mÀ teen
mÀ oon Aamu, joka itseÀÀn illaksi luulee mÀ oon kuiskaus joka ÀÀnensÀ huutona kuulee mÀ oon laine joka mereksi muuttuu jolta ranta puuttuu.