Jo vain tuntee, ken Lappiin on kulkeutunut, mitÀ aiemmin ollut on vailla, portti kaupungin kunhan on sulkeutunut tenho outo on pohjolan mailla. SiellÀ lompolo kirkkaana kiiltÀÀ, siellÀ tunturi pilviÀ viiltÀÀ. Se on sellainen seutu ja sellainen maa jota ei voi unhoittaa.
Revontulta sen taivaalla lamppuina on kun on talvi ja pÀivÀ on yötÀ, kun on kaira taas jalkaisin kulkematon kun on nietosta nietosten myötÀ, Riekon jalka kun jÀttÀvi merkin, sitÀ jÀljennÀ ei kÀsi herkin. Se on sellainen seutu ja sellainen maa jota ei voi unhoittaa.
SÀvel hento ei milloinkaan viihtyÀ voi siellÀ missÀ on tunturit tummat, koski pauhaa ja korpien kuuset ne soi omat sinfoniansa niin kummat. Suden joiku on konsertti siellÀ, missÀ frakki on varmasti tiellÀ. Se on sellainen seutu ja sellainen maa jota ei voi unhoittaa.
Se on keltaisen kullan ja vihreÀn maa Se on toiveitten kehto ja hauta: JÀtkÀ jÀntevÀ palkkansa voimalla saa mutta heikkoa luonto ei auta. SeillÀ katsotaan mies eikÀ nuttu, reilu jÀtkÀ on kaikille tuttu. Se on sellainen seutu ja sellainen maa jota ei voi unhoittaa.